|
Triathlonin pitkien matkojen Euroopan mestaruuksista kilpailtiin Tampereella sunnuntaina. Laji koostuu 4 kilometrin uinnista, 120 kilometrin pyöräilystä sekä 30 kilometrin juoksusta.
Jarmo Hast juhlii EM-hopeaansa. Kuva: Jarno Maimonen
Uinti suoritettiin Pyhäjärvessä. Pyöräilyreittinä toimi 20 kilometrin lenkki Ratinasta Pirkkalan ohitustielle ja takaisin. Tämä lenkki kierrettiin kuuteen kertaan. Juoksuosuus pyöri Ratinan ja Arboretumin välisellä rantabulevardilla ja puistotiellä.
Miquel Blanchat voitti miesten kisan. Kuva: Jarno MaimonenEspanjan Miquel Blanchat voitti pitkän matkan EM-kultaa. Jarmo Hastille hopeaa! Espanjan Miquel Blanchart hallitsi miesten kisaa suvereenisti. Juoksuosuudelle lähdettäessä Blanchatin etumatka toisena juosseeseen Venäjän Dmitry Rostyagaeviin oli noin puolisen minuuttia. Venäläisellä matkanteko alkoi pian vatsavaivojen vuoksi tökkimään ja hän tipahti lopputuloksissa lopulta kauas kärjestä. Blanchat porskutti kuitenkin ylivoimaiseen Euroopan mestaruuteen. Maalissa saavutuksestaan liikuttunut Blanchat kykeni vain kiittämään yleisöä valtaisasta kannustuksesta. Tamperelaisyleisö elikin kilpailussa mahtavasti mukana. Pirkkalalainen Jarmo Hast teki kotimaisemissaan unelmasuorituksen ja nousi teräksenkovalla juoksuosuudellaan aina hopealle asti.
- Kyllä tää hienolta tuntuu. Kai tää täytyy saavutuksena laittaa uran ykköseksi! Pitäähän tätä vähän tänään juhlistaa. Huomenna on tosin työpäivä, naurahti viime vuoden seitsemännen sijan EM-hopeaksi kirkastanut Jarmo Hast.
- Jos olis tarvinnut ihan täysiä vetää, olisin mosahtanut tuohon maahan maalissa. Varaa jäi siis vielä kiristää. Sää oli ihan hyvä. Ei kuuma, eikä kylmä. Seuraava kisa on sitten hieman lämpimämmässä paikkaa. Lähden 1.5 kuukauden päästä Barcelonaan täydelle matkalle. Sen jälkeen seuraava tavoite on saada liikuntaneuvojan opinnot valmiiksi.
- Lontoon olympialaiset saa kohdaltani unohtaa. Ensiksi sinne ei enää ehdi ja toiseksi olen tähdännyt olympiamatkoille jo kymmenen vuotta. Kyllä ne on nyt osaltani nähty. Ensi vuoden päätavoite on legendaarinen Havaijin teräsmieskisa. Se tosin vaatii sponsorirahaa 15-20 000 euroa eikä kasassa ole vielä yhtään, kertoi Hast.
Tanskan Camilla Pedersen voitti naisten kisan. Kuva: Jarno MaimonenTanskalaisnaiset kaksoisvoittoon
Tanskan Camilla Pedersen voitti naisten kisan selvällä erolla ennen maannaistaan Michelle Vesterbyta. Puolan Ewa Bugdol oli kolmas. Suomen Heidi Hyvärinen oli kisan kuudes ja Merja Kiviranta seitsemäs.
Heidi Hyvärinen oli kisan paras kotimainen naisurheilija. Kuva: Jarno MaimonenHeidi Hyvärinen sijoittui parhaana kotimaisena naisurheilijana kisan kuudenneksi. 25-vuotias kuopiolainen teki nousujohteisen suorituksen ja nousi viimeisellä 7.5 kilometrin mittaisella juoksukierroksella ohi Merja Kivirannasta.
- Uinti oli aika hankalaa. Vasta käännöksen jälkeen pääsin hyvään rytmiin. Uintia teki haasteelliseksi paluumatkan voimakas oikeanpuoleinen virtaus, ja etten nähnyt poijuja ollenkaan. Piti vaan seurata muita, kertoi kisan alkuvaiheista Heidi Hyvärinen.
- Pyöräilyreitti oli myös aika vaativa. Reittihän nousi Pirkkalan suuntaan. Ylämäessä myötätuuli auttoi, mutta alamäkeen joutui polkemaan vastatuuleen. Lisäksi kaupunkialueella oli monia vaaranpaikkoja, missä törmäyksen uhka kilpakumppaneihin oli suuri. Ehkä ajaminen oudokseltaan ”väärään” suuntaan katuja pitkin lisäsi törmäysriskiä esimerkiksi tiukissa mutkissa, joissa oli vastakkaista liikennettä.
- Juoksu sujui hyvin, onhan se vahvin lajini. Sain edelläni juosseen Merja Kivirannan kiinni viimeiselle kierrokselle lähdettäessä ja pidin sijoitukseni loppuun asti. Tämä oli ensimmäinen pitkän matkan kisa, joten täytyy olla tyytyväinen, kävi kisaansa läpi Kuopiosta kotoisin oleva Hyvärinen. Tanskan Michelle Vesterby palkittiin EM-hopealla. Kuva: Jarno Maimonen Miehet 1. Miquel Blanchat ESP 5.33.07 2. Jarmo Hast FIN 5.37.32 3. Alfaro San Ildefonso Peru ESP 5.38.27 4. Petr Vabrousek CZE 5.38.54 5. Emil Dalgaard DAN 5.39.06 ... 13. Tuukka Miettinen FIN 5.46.30 18. Mika Luoto FIN 5.55.15 23. Juha Laitinen FIN 6.39.50 Naiset 1. Camilla Pedersen DAN 6.10.25 2. Michelle Vesterby DAN 6.15.33 3. Ewa Bugdol POL 6.27.38 4. Eva Potuckova CZE 6.30.44 5. Eva Ledesma ESP 6.33.00 6. Heidi Hyvärinen FIN 6.37.51 7. Merja Kiviranta FIN 6.40.16 8. Kristin Lie NOR 6.46.20 9. Venla Koivula FIN 6.46.59 10. Henrika Malmström FIN 6.50.53 >>Triathlonin pitkien matkojen EM-kilpailut >>Tulokset * Hevoskuuri |